Tana Oy:n toimitilat sijaitsevat Schaumanin linnassa, Jyväskylän Lutakossa.

Tana on tehokas ja virtaviivainen kasvuyritys, joka tuottaa kiinteän jätteen mekaaniseen käsittelyyn tarkoitettuja koneita ja palvelutuotteita, joiden avulla asiakkaat voivat maksimoida liiketoimintansa tuottavuuden. From waste to value.

Tanan tuotteita ovat kaatopaikkajyrät, repijät, hakkurit sekä rumpuseulat. Tuotteita yhdistää koneäly, joka kuuluu Tanan Smart Site -palvelukonseptiin. Tanan liikevaihto on kasvanut neljänä vuonna peräkkäin keskimäärin 16 prosenttia, ja vuoden 2014 tulos oli historian paras.

Teknologiayrityksen muuttaminen vuonna 1924 rakennettuun linnaan edustaa erinomaisesti sitä omintakeisuutta ja yllätyksellisyyttä, jolle Tanan liiketoimintamallikin rakentuu. Tanan toimitilat Schaumanin linnassa yhdistää sopivasti uutta ja vanhaa.

Perimmäinen syy uusien toimitilojen etsimiselle on ollut yrityksen vakaa kasvu ja henkilöstön määrän lisääntyminen. Tanalle on tärkeää taata sekä työyhteisölle että työntekijöille inspiroivat, toimivat ja viihtyisät toimitilat, joissa heillä on entistä paremmat mahdollisuudet toteuttaa itseään.

Lisäksi Tana on moderni ja kansainvälinen verkostoyritys, joka hoitaa esimerkiksi tuotannon ja varaosatoiminnot yhteistyössä kumppaniyritysten kanssa. Siksi toimitilojen ei tarvitse enää muistuttaa perinteisen konepajayrityksen hallia, vaan tilat voidaan keskittää vaikkapa linnaan. Henkilökunnan työviihtyvyyden, keskeisen sijainnin ja työskentelytilojen parantamisen lisäksi linna tarjoaa myös erinomaisen paikan kansainvälisille kutsuvieraille.

www.tana.fi